ryhmät
Sudenpennut
Sudenpentu tekee retkiä pesästään ulkopuoliseen maailmaan, vielä kuitenkin lähellä kotipesää. Sudenpentu on innokas, reipas ja riehakas, mutta herkkä. Toimintaa kuvaavat sanat: puuhailu, tarinat, tutustuminen, harjaantuminen ja ohjeiden mukaan toimiminen.
Saaristo-oravat kokoontuvat tiistaisin klo 18-19.
Tutustu sudenpentujen partio-ohjelmaan
Seikkailijat
SäPän seikkailijat kokoontuvat epäsäännöllisesti, koska ryhmällä ei ole tällä hetkellä ohjaajaa. Seikkailijat opettelevat retki- ja leiritaitoja sekä osallistuvat mahdollisesti partiotaitokisoihin.
Saaristomajavat eivät kokoonnu tällä hetkellä ohjaajapulan vuoksi.
Tutustu seikkailijoiden partio-ohjelmaan
Tarpojat
Tarpojaikäkausi kestää 2-3 vuotta, kuitenkin niin, että samoajaksi siirrytään vasta sinä vuonna, jolloin täyttää 15 vuotta. Tarpojien ohjelma koostuu noin puolen vuoden mittaisista tarpoista. Kaikille pakollisia tarppoja ovat leiri, luovuus, selviytyminen ja yhteiskunta. Kolmantena vuonna tehtävät lisätarpot ovat minäminä ja kaupunki.
Tarpojat eivät kokoonnu tällä hetkellä.
Tutustu tarpojien partio-ohjelmaan
Samoajat
Lippukunnassa ei ole tällä hetkellä yhtään samoajaa.
Vaeltajat
Lippukunnassa ei ole tällä hetkellä yhtään vaeltajaa.
Aikuisvartio
Säynätsalon Päijännepartion aikuisvartion nimi on SäPän Koppelot. Aikuistoimintaan ovat tervetulleita kaikki retkeilystä ja erätaidoista kiinnostuneet naiset ja miehet. Ohjelmaa on noin kerran kuukaudessa; mm. lähiluontoilua, kansallispuistoretkiä ja evästelyjä laavulla samanhenkisten aikuisten seurassa. Partio on nuorisokasvatusjärjestö, joten myös aikuiset saavat mielellään toimia tukena ja avustajana paikallistoiminnassamme, kukin omien resurssien puitteissa. Yhdessä mahdollistamme partion jatkuvuuden ja upeat luontoelämykset niin lapsille kuin aikuisille!
Kysy lisää aikuisten partiolaisten toiminnasta paijannepartio@gmail.com
Tutustu lisää aikuisten partioharrastukseen: Aikuisena partioon
Perhepartio
Säynätsalon Päijännepartiossa on aloittanut perhepartioryhmä! Perhepartiossa alle kouluikäinen lapsi/lapset harrastavat partiota yhdessä lähipiirissään olevan aikuisen kanssa.
Toimintaa on aluksi n. kerran kuukaudessa. Toiminta on pääosin retkeilyä ja ulkoilua Säynätsalossa ja lähiympäristössä. Toimintaa koordinoi lippukunnan ohjelmajohtaja, mutta ryhmä toimii perheiden kesken omaehtoisesti.
Perhepartiossa jäseneksi hakee aikuinen, jonka jälkeen hän lisää huollettavansa (4-6-vuotiaan ja yli 7-vuotiaat) jäseneksi.
- Aikuinen, partion I-jäsenen jäsenmaksu
- 0-3-vuotiaat harrastavat ilmaiseksi aikuisen rinnalla
- 4-6-vuotiaat maksavat partion III-jäsenen jäsenmaksun
- 7-vuotias tai vanhempi partiolainen, partion II-jäsenen jäsenmaksu
Lisätietoa perhepartiotoiminnasta Säynätsalossa saa sähköpostitse paijannepartio@gmail.com.
Lisätietoa perhepartiosta Suomen Partiolaisten sivuilla.
Perhepartio-ohjelmaan voi tutustua täällä.