tule mukaan toimintaan!

Tarvitsemme aikuisia ryhmien toiminnan tukemiseksi – Aikuinen! innostu uudesta ja lähde mukaan toteuttamaan upeaa harrastusta saarten lapsille!

Lippukuntamme kaipaa uusia jäseniä. Jokaiselle löytyy tehtävää oman kiinnostuksen mukaisesti. Voit tulla apuohjaajaksi, retkelle mukaan, leirikokiksi, kyytien tarjoajaksi, hallinnollisiin tehtäviin…

Partiossa ei tarvitse osata ”partiota” ennestään. Sujahdat mukaan ja opit yhdessä muiden kanssa. Partio tarjoaa koulutusta ja tukea. Partio-ohjelma tarjoaa valmiin sisällön toimintavuoteen. Yhdessä olemme enemmän!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä lippukunnan johtajistoon.

Mukaan partion jäseneksi

Partion jäseneksi liitytään silloin kun harrastus päätetään aloittaa. Harrastusta saa kokeilla kolme toimintakertaa, jonka jälkeen perheessä tehdään päätös partioon liittymisestä. Jäseneksi pääsee täyttämällä jäsenhakemuksen. Hakemus tulee lippukunnan jäsenrekisterinhoitajalle, joka hyväksyy hakemuksen tai on teihin erikseen yhteydessä – esimerkiksi silloin kun ryhmä on jo niin täynnä, ettei uusia voida ottaa heti mukaan.

Partio on edullinen harrastus. Jäsenmaksu kattaa viikkotoiminnan, pääsyn leireille ja retkille, partiovakuutuksen ja jäsenlehdet. Lippukunta veloittaa lisäksi pienen korvauksen leirien ja retkien ruokamaksua ja materiaalimaksuja (esim. partiokirjat, huivi).

Jäsenmaksut 2023

  • Aikuinen tai perheen 1. jäsen (partion I-jäsenyys) 71 €
  • Perheen muut jäsenet (partion II-jäsenyys) 46 €
  • Perhepartiossa olevan aikuisen (partion I-jäsenyys) mukana oleva 0-3-vuotias 0 €
  • Perhepartiossa olevan aikuisen (partion I-jäsenyys) mukana oleva 4-6-vuotias (partion III-jäsenyys) 12,25 €

Partion jäsenenä saat 10% alennusta retkeilyvarusteista Scandinavian Outdoor:sta sekä Partioaitasta. Partiotuotteita myy Scandinavian Outdoor (ei alennusta partiotuotteista).

Jäsenhakemus

Perhepartioon ja aikuisvartioon liittyvä aikuinen täyttää oman jäsenhakemuksen. Aikuisen jäsenhakemuksen jälkeen lippukunta liittää sinut jäseneksi partioon. Sen jälkeen perhepartioon liittynyt aikuinen liittää huollettavansa partion jäseneksi partion asiointipalvelun kautta (asiointi.partio.fi). Tästä saatte ohjeen sähköpostiinne jäsenhakemuksen hyväksyttyä.

Täytä aikuisen jäsenhakemus

Lapsen jäsenhakemuksen tekee huoltaja, joka ensimmäiseksi rekisteröityy itse partion jäsenrekisterin käyttäjäksi. Sen jälkeen huoltaja liittää huollettavansa partioon partion asiointipalvelun kautta (asiointi.partio.fi). 

Katso asiointipalvelun ohjeet partio.fi-sivulla.

Huoltajan rekisteröityminen lapsen jäsenhakemusta varten

Tutustu partioon

Lue lisää partio-ohjelmasta.

Tutustu partioon partio.fi-sivulla.